Blogi

Tasinkoprivilegi voi tulla myös eronneen puolison hyväksi

Maanantai 26.2.2018

Korkein oikeus on joulukuussa 2017 antanut mielenkiintoisen ennakkopäätöksen (KKO 2017:87) tasinkoprivilegiin liittyvässä asiassa. Ratkaisun perusteella tasinkoprivilegi voi tulla myös eronneen puolison hyväksi.

Tapauksessa puolisot A ja B oli tuomittu avioeroon ja pesänjakaja oli määrätty toimittamaan ositus heidän välillään. Ositustoimituksen kestäessä A kuoli. B vetosi A:n kuoleman perusteella ns. tasinkoprivilegiin. Sittemmin B:kin kuoli osituksen moitetta koskevan oikeudenkäynnin aikana.

Tasinkoprivilegi tarkoittaa seuraavaa: Avioliittolain mukaan osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, eloonjäänyt puoliso ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille (avioliittolaki 103 §:n 2 momentti).

Tyypillisesti tämä säännöstä sovelletaan, kun perittävä kuolee avioliitossa olevana ja häneltä jää avioleski. Tässä tapauksessa eloonjäänyt (ex)puoliso ei ole leski, koska avioliitto oli päättynyt jo ennen kuolemantapausta.

Korkein oikeus totesi, että säännöksen sanamuodosta ei ilmene yksiselitteisesti, soveltuuko säännös myös tällaiseen tilanteeseen, joissa toinen (ex)puolisoista kuolee sen jälkeen, kun avioliitto on päättynyt avioeron vuoksi. Lopputuloksena Korkein oikeus päätti, että tasinkoprivilegi tulee myös eronneen puolison hyväksi silloin, kun ositusta ei ole toimitettu loppuun ennen toisen puolison kuolemaa.

Ositusmenettelyn aikana tapahtuva kuolema voi siis vaikuttaa yllättävästi osituksen lopputulokseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tasinkoprivilegi, tasinkoetuoikeus, ositus, leski, KKO 2017:87